torstai 20. syyskuuta 2012

Kiitos ja kunnia

 





Sain kauniin ja koskettavan tunnustuksen   Mummelilta    ja   Eijalta , kiitos tästä teille ! Olen oikein oikein iloinen saadusta tunnustuksesta sillä parasta tässä bloggailussa ovat juurikin nuo tsempaavat blogiystävät, eipä sitä bloggailun alkutaipaleella olisi uskonut kuinka hienoihin tyyppeihin saa tutustua. Pitkään sitä kirjoitteli tänne ennen ensimmäistäkään kommenttia ja voi kuinka otti ihan vattan pohjaa myöden kun sai ensimmäisen kommenttinsa ja lukijan, silloin hymyn määrällä ei ollut rajaa : )

Kiitokset niistä ensimmäisitä kommenteista Tuijalle     ja   Cherille    ja   Marille  ja
erityis kiitos Super Tsemppaaja Geraniumille     joka jaksaa aina kommentoida niin lupsaakkaasti ja innostaen ! 

Mielestäni kaikki (ainakin täällä puutarhablogistaniassa) ovat tosi mukavia ja ansaitsevat tsemppiä ja kiitosta joten napatkaa mukaanne tuo Julia Lammen kaunis maalaus. Julian äiti Katja Viherpiiperrystä sun muuta blogista   on itse kehitellyt tämän Tsemppi tunnustuksen !

Vasikään olen tutustunut yhteen uuteen mielenkiitoiseen blogiin ja sinne lähetän myös Tsemppiä! Käykäähän myös muut kurkkaamassa Pelaguun blogiin. 
Itse olen huomannut jotta kun uskaltaa kommentoida niin sillä tapaa löytää mukavia uusia kavereita..







Post it lappu tupsahti Tiinalta Pionihulluutta ja puutarhaunelmia blogista . Oikein paljon kiitoksia tästäkin, on kunnia vastaanottaa tämä.

Kiitoksena Tiinalle Pioni





Kiitoksena Eijalle Daalia


Ja Mummelille :
Sano hae omppu ja Minni tuo sinulle omenan rautatie-omenapuusta :)





9 kommenttia:

  1. Ihanan postauksen olit kirjoittanut, kiitos kauniista daaliasta. Se komeilee nyt mun näytöllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei daalia suostunutkaan tulemaan mun näytölle, joten ihailen sitä ihan alkuperäisenä blogissasi ;)

      Poista
    2. Pöh kun ei tullut, mutta ajatus silti tärkein.. Kiitos vielä kerran tunnustuksesta :)

      Poista
  2. Onpas söötti Minni! Ihania kukkakuvia, vallankin tuo daalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin saa Minnistä hyvää kuvaa kun se on niin vikkelä, nyt onnistui. Viimeisiä kukkia daalioissa viedään mutta onneksi jää taas kuvat talven varalle..

      Poista
  3. Oi, kiitos Hanna, ihana kunniamaininta!

    Olen ihan samaa mieltä, että ei sitä tiennyt tätä blogipuuhaa aloittaessaan, mitä kaikkea hauskaa ja kivaa se tuo tullessaan... ennen kaikkea mahtavia, samanhenkisiä tuttavuuksia. Mitä rikkautta!

    VastaaPoista
  4. Oleppa hyvä vaan, totta joka sana :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kiitoksesta, muistan, että trakrtorisi teki minuun vaikutuksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat pienet traktorit on niin söpöisiä ettei niitä voi vastustaa.. Mutta kovin mukavalta tuntuu myös blogin pitäjälle se ensimmäinen kommenttikin, rohkaisee jatkamaan kun joku jättää merkin että on käväissyt täällä..

      Poista