maanantai 23. heinäkuuta 2012

Inspis hukassa



Puutarha inspis on vähän hukassa, onneksi kaikki kasvaa lähes itsestään, vain tomaatti torpan asukkaat vaativat jatkuvampaa huolehtimista.



 

Perkola tarvisi öljytä, mutta kun joka päivä satelee on homma mahdoton. 





 Rakensin ed. keväänä kulmaan tuollaisen altaan muurikivistä. Edessä kasvaa kuunliljoja jotka jaoin kahdesta isosta moneksi pieneksi ja nyt jo ne täyttävät koko penkin. Vasemmassa kulmassa kasvaa tuija ja sen takana rungollinen sireeni. Keskellä takana on alppiruusu Pohjolan tytär, ja sen oikealla puolella tähkälaukkoja.




Seinän välistä kurkkaa kamelia jasmike.


Ihan sattumalta tässä tuli värit sopu sointuun.. Näiden kuunliljojen kukat ovat liilat samoin kuin tähtilaukkojen ja niihin kietoutuneen kärhön. Mummu luuli jotta tuossa laukan päässä kuuluu kasvaa tuollainen kukka :)




Perkolasta kun astutaan nurmikolle ja katsotaan oikealle näkyy tomaattitorppa.


Kaivurilla tuohon tuodun kiven juureen istutin niitä vanhanajan iiriksiä, aika jopi oli jakaa juurakko, piti käyttää lapion lisäksi kirvestä. Iiristen ja kasvarin välissä on vielä ukonhattuja.

Ehkä se taas palaa, se inspis..
Tomaattien punastuminen ainakin auttaisi asiaa..




10 kommenttia:

  1. Kyllä se Hanna palaa. Kunhan annat elämänvirran viedä. Pakottaa ei kannata (vaikka joskus sekin itse asiassa auttaa ;-D), vaan haahuile pihassa ihan rauhassa mitään tekemättä. Kohta nappaat yhden rikkaruohon sieltä ja huomaat, että tuohan vaatii toimenpiteitä, ja sitten olet taas touhussa. Ja jos et ole, sekään ei onneksi haittaa: puutarha on siitä ihana ystävä, että se ei lähde minnekään, vaikka et sitä hetkeen huomaisi ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta, niin se taitaa olla. Ja hyvä on välillä haahuilla ja antaa kaiken olla ihan hyvin ne itsestäänkin kasvaa (paitsi tomaatit)..

      Ja kun on kerran tämän puutarha pistoksen saanut, ei se taida poiskaan lähteä :)

      Poista
  2. Hyvin sointuvat kasvit ja värit yhteen! Kärhösi on erikoisen näköinen, säväyttävä, ja tomaateista tulee hienoja punaposkia ihan kohta.

    Just tuollaista kiveä muuten himoitsen mökille, täytyy alkaa kysellä, että mistä sellaisen saisi kotiinkuljetettuna.

    Ja inspis, se tulee, kun on tullakseen, mutta varmasti tulee. Mulla on ollut oikeastaan koko kesä (kevään jälkeinen aika) inspiraatiotonta aikaa, mutta nyt tuntuu pientä kihelmöintiä. Katsotaan, johtaako se tänä vuonna suunnitelmiin tai peräti toimintaan asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sattumalta sopivat :) Kärhön on vähän erilainen kuin purnukan kyljessä ostettaessa, mutta tärkeintä jotta on elossa eli kukkii nyt toistamiseen..

      Pistin isän tuomaan kiven kaivurilla, pienen mutinan jälkeen sain sen koska ko kivi oli ensin kuskattu metsään pellolta, miehet ei aina ymmärrä näitä siirtelyitä. Koska tämä pirtti on pellon keskellä sitä haluaa rakentaa jonkinlaisia rajoja puutarhan ja pellon välille, kivet on siihen tarkoitukseen hyviä.. Ja ainahan kiven ympärille pitää jotain laittaa kasvamaan, jottei tarvi trimmeröidä.

      Inspiksen puute saattaa olla välillä ihan hyvästä, voipi tulla takaisin moninkertaisena ja sittenkös tapahtuu..

      Poista
  3. Eipä ihme,että mummu meni lankaan,johan nuo hyvin passaa yhteen,kärhö ja laukka:) Tulee se inspis,nimimerkillä kokemusta on.Mä oon haahuillut koko kesän ja nyt vasta oon muutaman päivän aikana saanut paljon näkyvää aikaan.Nauti nyt hyvällä omallatunnolla kauniista pihastasi,ei sitä sit ehikään,kun hirvee työvire iskee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo kärhö ja laukka pari näyttävät kyllä niin luontevilta yhdessä :)
      Välillä on tämmöisiä kesiä, toisina taas tapahtuu vaikka mitä. Virettä odotellessa..

      Poista
  4. Mulla on saman suuntaisia tuntemuksia. Olo on vähän kuin kaikkensa antaneella urheilijalla. Alkukesän on puuhastellu kaikenlaista ja nyt jostain kumman syystä tuntuu vähän tyhjältä, kun ei ne kasvit enää tarvitsekaan mua kokoaikaa. Ja lähestyvä syksy jo vähän surettaa, kesä saisi jatkua vielä ainakin 3 kuukautta.

    Tomaattitorppa, sehän on hauska nimi :D Ja eikös olekin käteviä muurinkivet kukkapenkkiä perustaessa. Tulee kerralla valmista ja kestävää. Öljyämiset on meilläkin tekemättä, no viimeistään ensi kesänä, jos ei tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama juttu täällä, eikä oikein innosta aloittaa mitään uutta piha projektiakaan enää kun tuntuu jotta se syksy on jo ihan ovella. Niinhän se taitaa sekä meillä viherpeukuilla että kasveilla olla jotta keväällä on virtaa vanttuissa ja solukoissa.

      Mun mummulla oli aina tomaattitorppa ja nyt mullakin on, harmi vain jotta ei ole enään tätä ko mummua näkemässä, Toinen mummu onneksi vielä.
      Muurinkivet on varmasti naisen tekemä keksintö, niin käteviä ovat ;)

      Poista
  5. Luova tauko :). Eikö sellainen ole taiteilijoillakin? Minulla on ollut inspis hukassa melkein koko kesän. On pitänyt pakottaa itsensä pihahommiin. Kai se on tämä kylmempi kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin, ja varmasti ihan hyvästä, jos se tästä taas lähtisi pienen preikin jälkeen.. Eikä taas ole pitkä aika siihen kevään, mullan ja siementen aikaan jolloin sitä puhkuu uutta tarmoa, aina..

      Poista