perjantai 1. kesäkuuta 2012

Mitä minulle kuuluu ?




Puutarhan kevät kulkee vinhaa vauhtia kohti kesää vaikka sen hoitaja huitelisi toisilla työmailla. Eilen oli pakko heiluttaa lapiota urakalla koska alku keväästä kaiken kauniin kaipuussa on näemmä tullut klikkailtua netin kautta helpotusta ko puutteeseen..


Aamulla aloitin irroittamalla nurmikon tulevan laajennuksen alta. Vik vink, täällä olisi nyt tarjolla siirto nurmikkoa joka koostuu pääasiassa suikeroalpista ;)
Nurmikon irroituksen jälkeen muutama tunti maan möyhennystä/kivien kingerrystä rautakangella varoen omppupuun juuria, tuo puu on muuten aina minun asuessani ollut vino. Kuopan ollessa pehmeä, rikaton ja kivetön kannoin siihen viiden sentin verran salaoja hiekkaa ja annoin ripauksen kanan kakkaa. Sitten se hauskuus vasta alkoikin, nimittäin mullan seulonta, käytän aina näihin piha istutuksiin omaa ( vanhaa joskus pellosta nostettua) multaa ja vaikka kuinka yrittää ottaa sieltä kasan sisältä niin silti rikkaa tuntuu tulevan. Noo mitä sitä ei ihminen kauneuden eteen kärsisi, kolmen tunnin ja kuution multa sihtauksen jälkeen pääsin vihdoin siihen parhaaseen vaiheeseen eli istuttamaan :)



Multiin pääsi yllä keimailevan kaunottaren lisäksi, Pionien kodista linjamabiilillä tänne matkanneet Green halo ( jee, tästä olen haaveillut jo jokusen vuoden), Moon of Nippon, Qiao Ling, Berry Garcia.
Ja Taimi Moisiosta kotiutuneen Starlight, Cytherea ja Wadyslawa pionit ( oli muuten eilen ja tänään tarjouksessa tuo Wadyslawa 6,5e, voi olla että mulla oli jo ennestään tämä mutta kun halvalla saa niin...sanoi entinen bensa kauppias..)


Ja sitten se syy miksi näillä istutuksilla oli kiirus. Ylä kuvassa komeilee Viherpeukaloilta postitse paikalle saapunut lehtoakileja tarkemmin sanottuna näitä tuli sen 10 kpl, ja hän oli porukan komein joten pääsi näin edustamaan tänne blogiin. Toivoen edes jossakin henki pihisisi, aika rakkuja juurisyttyröitä olivat mutta minä en valita, siemenistä yrtin kolmen pussin voimin keväällä näitä kasvatta mutta ei vaan onnistunut joten onnea nyt vain näille.
Kaikesta yllä olevasta yritän nyt oppia, ei klikkailua netissä kauniiden kuvien perusteella vaan parempi omin silmin nähdä mitä saa, tuskin olisin näistä kaupassa maksanut sen 15e..



Terveisiä Kaisalle Kädet Mullassa blogiin , nyt mullakin on oma varjolilja ja on se vain ihana ;)
Kolme näitä löytyi tuolta Taimi Moisiosta ja istutin ne penkin keskelle.



Terkkuja myös Eijalle Päärynäpuun varjossa blogiin  täällä on sitruspuussa yksi nuppu, harmi vain että en saanut siitä pokkarillani parempaa / tarkempaa kuvaa mutta siinä se vain on. Keväällä puu pudotti suuren osan lehdistään, ja koska se on aika hidas niitä uudestaan kasvattelemaan on ollut vähän kurjan näköinen. Laitoin sille uudet mullat, suuremman ruukun ja kuukauden päivät on ollut jo tuolla puu kasvarissa auringossa ilman mitään lisä lämmityksiä, tänään sitten huomasin nupun, jee hengissä on.


Keltapassionin siemenet kylvin tammikuussa ja koska huhtikuussa ei näkynyt vielä mitään merkkejä itämisestä heitin toisen ruukun jo pois ja toiseen koulin basilikan, mutta nyt sieltä ponnistaa alku, siemen pussissa luki kyllä jotta on pitkä itämis aika mutta en uskonut ihan että näin kauan siinä menisi. Hiljaa hyvä tulee, pitkää ikää toivotaan myös tälle.



Tässä muuten Puutarhurini Juhan minulle varta vasten valitsema tulppaani, ihan kiva toisin kuin ne valkohatut, niissä ei näytä vielä olevan mitään eloa..



Muutamasta kaunistuksesta vielä kuvia



 Hanna ;)



Tulppaani Mårbacka

Pepi päärynä ja ensimmäiset kukat


Minni, äidin koira



Ihanaa kesäkuuta  !!

12 kommenttia:

  1. Kesäkuuta sinnekin! Ihana tuo uhkea tulppaani, jossa on valkoinen röyhelöinen sisus. Mikä mahtaa olla nimeltään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kodinkukista syksyllä näitä muutaman tilasin, enkä enää muista virallista nimeä mutta olisikohan ollut Icekream..
      Hauskan kerrottu pallukka tuo on mutta kovin on matalaa mallia, pitänee siis ihailla povistumalla ;)

      Poista
  2. Ihanaa että löysit varjoliljoja pihaasi! Onni on uudet kasvit :) Toivotaan, että ne viihtyvät hyvin, kukkivat kauniisti ja lisääntyvät paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea todella tarvitaan ensin taimen metsästyksessä ja sen jälkeen kasvattamisessa, mutta kaikki nää tämän taipaleen vaiheet on ihania..

      Poista
  3. Sitrusterkut vastaanotettu :) On se vain kivaa, kun huomaa kasvin lähtevän uuteen kasvuun ja kukoistukseen. Isot lehdet jo sun puussa. Mun pikkutaimet ovat olleet myös kasvihuoneella muutaman viikon. Näyttävät viihtyvän muovikuvun alla. Tosi vähän lehdet ovat kasvaneet, mutta pientä edistystä on kuitenkin. Odottelen tässä vesisadetta, kasteluvedet on loppu. Kuulemma Tampereella jo sataa, toivottavasti pian tääläkin. Lämpenevää kesäkuuta odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa viime kesänä kasvaneista lehdistä on suhteettoman suuria noihin "alkuperäisiin" lehtiin verraten, osa varsista on ollut jo kauan "rangalla-vaiheessa" mutta nyt näkyisi nupun lisäksi pientä lehden alkua olevan tulossa.

      Poista
  4. Onpa nättiä, upeita kaunottaria sinulla kasvamassa! Tuosta pionipenkistä tulee varmasti todella hieno, laita sitten tiheästi kuvia heistä...

    Ja tuo tulppaani on mahtava, kuin pramea jäätelöannos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit on ihania, muutama vuosi varmasti vierähtää ennekuin kukkivat komiasti mutta sitä näkyä jaksaa odotella.. Tykkään muutoinkin kaikista perennoista, ne kun ovat kunnollisen pohjatyön jälkeen melko helppohoitoisia.

      Poista
  5. Kauniita ovat kasvisi ja hienot paikat niillä. Mutta ihan säikähdin, että Himmu sinne tullut, mutta taisipa tuo sinun Minnisi vähän isompi olla kuitenkin. Mitä rotua tuo Minni On?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kovasti odotan niiden kasvua ja kukoistusta.
      Ihan sinua varten laitoin tuon Minnin kuvan. Minni on mittelspitz ja tomera tyttö, on aika iso rotunsa edustaja samankokinen kuin minun poikakoirani Papu joka on cavalierkingcharlesin spanieli..

      Poista
    2. Arvasin, tai tunnistin oikein Minnin rodun, ovat niin smanvärisetkin Himmun kanssa, himmukin on omassa rodussaanvähän iso, paimaa 5 kiloa kun yleensä painavat 3,5 kilon paikkeilla. Kiva, kun laitoit tuon kuvan. Niin ihana ilme!

      Poista
    3. Minnistä on niin vaikea saada hyvää kuvaa kun eipä se pysy juuri ollenkaan paikoillaan, virtaa riittää vaikka ikää on jo viidettä vuotta. Terkkuja Himmulle..

      Poista