maanantai 18. kesäkuuta 2012

Tästä se alkaa


Ensimmäinen pioni oli tänään poksauttanut nuppunsa auki <3 . Heti töiden jälkeen kierros pihalla ja jo päivän aikana on tapahtunut kasvua jonka voi mitata silmien lisäksi senteillä.
 


Kameran linsissä näyttäisi olevan jotain töhnää, on näköjäs tullut ihailtua kohdetta liian liki. Pitää putsata pikimmiten nyt kun tämä pioni sesonki on alkamassa, on sitten talvella mukavampi fiilistellä näitä otoksia.


Autotallin päädyssä Poppius myös aloittelee kukintaansa, mutta miksi se kasvaa maata myöden ? Viime syksynä istutettu ruusu on kasvanut leveys suunnassa jo reilun metrin, mutta korkeutta on alle kymmenen senttiä. Onkohan tämä suviruusu yleensäkin matalaa sorttia..



.. no, nätti on näissä mitoissaankin..

4 kommenttia:

  1. Upeita pioneja, täälläkin ne ovat aloittaneet. Minun suviruusuni on pari metriä korkea, en ole leikannut sitä, ehkä pitäisi. Se myös leviää hurjaa vauhtia, olen jakanut sitä runsaasti ystäville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuntuu jotta vielä ei ole toipunut täysin kevään tulppaani kaudesta kun alkaa jo pionien kukkais tykitys, ihanaa aikaa eletään..
      Jakopalat on mahtavia, aion myös siirtää mummulasta itselleni tuota aitoa vanhanajan juhannusruusua, mutta lienee parasta odottaa siirron kanssa syksyyn tai ensi kevääseen. Minulla näyttää tämä Poppius leviävän vaakatasossa, lieneekö paikka noiden kivien välissä liian kuuma..

      Poista
  2. Tykkään kovasti kahdesta alimmasta kuvasta. Hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hieno kivi taustana, eikös ? Löysin pellon pientareelta (omalta) kaksi hienon vaaleanpunaista pyöreää kiveä, vähän kuin kaksoset, ja siirsin ne tähän etukuormaajalla, laitoin alle suodatinkankaan ja ladoin päälle noita seulanpää kiviä. Keskelle kiviä istutin tuon poppiuksen..

      Poista