torstai 24. toukokuuta 2012
Eiliseltä
Täällä ollaan vietetty viikko mukavaa lomaa huristelemalla jyrällä päivät pitkät ja kerätty illat kiviä joita meidän pellot kasvattaa runsain mitoin. Kroppa on iltaisin väsy ja aamuisin vielä väsympi mutta on tää kevään aika ja vuodesta toiseen täsmällisesti tapahtuvat rutiinit hienoja. Tuntee kuuluvansa sukupolvien ketjuun samoja kiven koloja viljellessä, meillä Papan (82v ja puoliksi halvaantunut) on päästävä vielä joka päivä pellolle mukaan. Pappa tosin huristelee edellä hieman uudemmalla kalustolla :)
Joku päivä kerkesin taas lapion varteen, kasvihuoneen taa istutin kaksi pilariomenapuuta Presidentin ja Senaattorin. Myöhemmin kuuklaamalla selvisi jotta monet kasvattavat näitä ruukuissa jopa parvekkeella, ovat siis tuollaisia kapeaksi kasvavia ommppupuita joihin tulee omenat runkoon kiinni, näissä on jo nuppuja vaikka nuoria taimia ovatkin.
Oli taas tuo vyöhyke suositus I - ? , mutta en näemmä opi ja koetan taas kerran uhmata noita suosituksia uskottelemalla itselleni jotta tässä on niin hyvä ja lämmin paikka..
Ja on mullakin tulppaneita, ihan perus Darvineita joista tykkään, sopivat rintama pihaan mainiosti..
Taas kutsuu Valmet, ihanaa kevät päivää tänne poikenneille, kiva kun käytte kylässä :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Teilläkin on kopiton! Meidän harmaa Fergu odottaa kunnostusta, se viime kesänä jo kävikin, mutta jotain siitä hajosi ja nyt traktorin remontoiminen odottaa omaa vuoroaan. Syksyllä pitäisi Fergulla kyntää kera kaksisiipisten oma pelto.
VastaaPoistaHytittömässä on tunnelmaa, aistii nuo tuoksut ja pölyt ihan livenä ja ovat tosi käteviä monessa piha homassakin kun ovat niin pieniä jotta niillä voi kurvailla pienpiinkin paikkoihin joihin ei isoilla nelivedoilla ole asiaa. Fergu on söpis ;)
PoistaEi niitä vyöhykkeitä kannata tosissaan ottaa :), rajojaan kokeilemalla sitä jokainen kasvaa niin kasvi- kuin ihmiskunnassakin. Niin ja tuo traktori on niin ihanan nostalginen! Tuommoisella minäkin opettelin traktoria ajamaan pikkutyttönä
VastaaPoistaJuu eikös rajat ole tehty rikottaviksi ja hyvässä paikassa viihtyy jos olotila on suopea.
PoistaValmet on uskollinen palvelija ja mukava sillä on kurvailla niinkuin varmaan muistat..
Kiehtova tarina! On varmasti hienoa viljellä "samoja kiven koloja" kuin isovanhemmat tai heidän vanhempansa. Joka keväinen konkreettinen yhteys sukupolvien ketjuun...
VastaaPoistaJa traktori on hienoa, wanhaa koulukuntaa :)
Vuosi vuodelta nuo rutiinit tuntuvat mukavimmilta, nuorenpana sitä harmitteli että taasko on se aika jolloin joutuu pellolle, mutta näin se mieli muuttuu..
PoistaTäälä toinen kasvuvyöhykkeiden uhmaaja. Se on aina yhtä mielenkiintoista kokeilla, josko sais kasvamaan :) Pilariomppupuut on kyllä hyvä valinta pieneenkin tilaan tai sitten, kun tila yksinkertaisesti meinaa loppua puutarhasta ;) Sähän voisit tehdä pellon reunalle kivikkopuutarhan, niistä pellolla kasvaneista kivistä ;D Taidanpa tästä lähteä aukaisemaan kasvihuoneen luukut, kesäistä viikonloppua !
VastaaPoistaTaimea kotiin kantaessa on olo vielä rehvakas, kyllä minä tämän saan kasvamaan ja sitten jos päsee asukas nuupahtamaan voi aina syyttää tuota vyöhykettä.. Kaikkea uutta on vain niin kiva kokeilla että joskos se menisi.
PoistaJuu näiden puiden pitäisi sopia vaikka kuinka pienelle pläntille, ovat mielestäni hieno keksintö.
Sinulla on oikeat peltohommat menossa. Hyvä vinkki, jospa omenapuun voisi laittaa ruukkuun. Meillä myyrät syövät kaikki uudet omenapuut vaikka kuinka yrittäisi niitä häkittää.
VastaaPoistaMyyrät on ikäviä :( täällä minun kuivalla mäellä ei niitä onneksi ole, mutta monta muuta vastoin käymistä on omppupuilla edessä ennekuin ne saa aikuisiksi. Ruukun tarvii olla saavi kokoluokkaa , mutta varmasti menestyy jos sille on hyvä talvetus paikka, saavissa olen minäkin jo persikkapuutani muutaman vuoden kasvatellut ongelmitta.
Poista