tiistai 9. lokakuuta 2012

Yhdeksän kuvaa kesään





Zinnioista ja kosmoskukista tuli kerättyä siemenet talteen, josko näistä joku lähtisi jatkamaan uutta sukupolvea taas ensi keväänä. Aika hankalaa on ollut tänä syksynä tuo siementen keräily kun jatkuvan sateen takia kaikki on lits läts märkää. Kaupan siemen hyllyllä en huomannut siementen keräilyssä olevan mitään vaikeuksia, -50% kyltti ja mukava sateeton sisäilma saivat kummasti korin täyttymään nopeasti ja vaivattomasti :)




Kirpulta löytyi siemenille sopivat säilöntä rasiat 3,5e kappale hintaan..


Kotona purkkeja pestessä pohjasta löytyi ira denmark painatus, joten tämä taisi olla löytö ! Kuuklaamalla en vastaavia löytänyt mutta muita saman tehtaan purkkeja kylläkin, tietäisikö kukaan miltä vuosi kymmeneltä nämä mahtaisivat olla ?








Myös tällaisen keksejä joskus sisältäneen rasian nappasin mukaan samalta hyllyltä kun hintaa oli vain 1,5e. nätti on tämäkin.



Anun puutarha blogista  otin vastaan kivan haasteen kuvata ikkunasta kuva joka kuukausi ja näin kun päästään kesään on kasassa mukava sarja vaihtuvia vuoden aikoja. Haasteen nimi kuuluu oikeasti : kymmenen kuvaa kesään, itse en vaan ole sattunut osumaan sisälle sopivaan sateen rakoon päiväsydännä ja näin tämä vähän myöhästyi. Mutta tässä tulee mun olkkarin ikkunan yhdestä ruudusta nappaama kuva. Haaste on hauska, ottakaa tästä tämä mukaanne jos ette ennen ole tähän vielä missään törmänneet.



Nyt siemenet kuivumaan ja töihin..


14 kommenttia:

  1. Ompas sulla simeniä, nuo rasiat on kyllä aivan ihastuttavat. Mulla jäi tuo kymmenen kuvan haaste vähän vaiheeseen, kun olin just reissuun lähdössä mutta taidan korjata tilanteen ja lähden mukaan yhdeksän kuvan kesänodotukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun halvalla sai ;) sanoi se Vìleenin Sulokin. Mä olen nyt varautunut että jos vaikka pääsis keväällä siemenet kaupasta loppumaan niin täältä niitä ainakin löytyy, heh heh..
      Meillä on tuo kesä sitten lähempänä kuin muilla :)

      Poista
  2. Löysin upean blogisi äskettäin ja ihastuin todella kauniiseen ja siistiin pihaasi ja kasveihisi. Muutenkin blogisi on yksi upeimmista, johon olen ehtinyt tutustua. Tulen ihailemaan kuviasi vastakin ja liitän tämän blogin suosikkeihini välittömästi.Sinulle on myös tunnustus blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko, ihan aloin punastella täällä ruudun takana kauniista sanoistasi. Tänne blogistaniaan tulee laitettua niitä onnistuneimpia kuvia kukista, puista ja puskista, harvemmin tulee julkaistua niitä rempallaan olevia nurkkia, mutta usko pois kyllä niitä tälläkin tontilla on riittämiin.
      Kiva kun löysit myös tälle pihalle, minä tulen mielelläni vasta vierailulle ja noutamaan tunnustusta, kiitos vain.

      Poista
  3. Hanna, en jostain syystä saa millään ilveellä lisättyä sinua blogiluettelooni. Olen koettanut monen monta kertaa. Mistähän mahtaa johtua. Koetan huomenna uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tämä bloggeri temppuilee ja toisinaan taas pelittää sutjakkaasti :)

      Poista
  4. Siis että mitäh? Onko tuo alimmainen kuva vasta otettu? On niin ihanan kesäisen näköistä vielä! Sinulla on käynyt hyvä tuuri, että olet onnistunut nappaamaan haastekuvasi upeana päivänä. Kuinkahan monella meistä muista kuva on otettu sateisena, harmaana, märkänä, masentavana päivänä...? (Minulla ainakin.)

    Siementen kerääminen siinä säässä on kyllä ihan yhtälainen haaste. Lotisee ja ropisee, miten siinä keräät mitään muuta kuin tulevaa hometta??

    Nautiskele meidän sateesta kärsivienkin edestä - me nautimme tuosta kuvasta. Aaah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa kun muistin tuon haasteen niin aloin ihan kyttäämään sopivaa ilmaa, ja tulihan se sieltä vaikka pitkään sai odotella niin sateista ja harmaata täällä on ollut..

      Noiden siementen keruu on ollu kyllä myös melko mahdotonta, mutta joitakin sain kokoon kun kuskasin osan oksista kuivumaan sanomalehden päällä muurin pankolle. Ja kaupasta sitten tuli "vähän" lisää :)

      Poista
  5. Tänä syksynä on sataa lotissut oikein urakalla. Silloin onkin hyvä tehdä sisätöitä, kuten löytää hienoja peltirasioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä syksy on kyllä sateisin naismuistiin, meillä täällä satakunnassa on ollut pahoja syystulvia. Sunnuntaina näin kuinka naapurikunnan joessa ui jonkun maanviljelijän "pallukat" eli ne valkoiseen muoviin käärityt rehupaalit. Siinä meni jonkun karjan ape kohti merta, kurjalta tuntui. Mutta niin voimakas tuo luonto on, näyttää jotta pystyy mihin vain ja meidän ihmisten pitää vain sopeutua ja varautua.

      Kun puutarha-aiheiset jutut alkaa käydä vähiin niin tulee laitettua joukkoon näitä löytöjä ja muita juttuja..

      Poista
  6. Ihania syksyn värejä haastekuvassasi!
    Minäkin olen kerännyt siemeniä hyvin vähän tuolta puutarhasta tänä vuonna, taitaa olla vain unikon siemenkotia astioissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haastekuva oli himpun hankala toteuttaa kun tämä tontti on pitkä ja kapea, mutta kivaa seurattavaa tuosta haasteesa saa kukin omasta puutarhastaan, näkyy ne vuodenaikojen vaihtelut.. Onneksi siemeniä saa kaupasta ja toivotaan ensi syksystä satoisampaa siementen suhteen..

      Poista
  7. Siemenet perennoista ovat kohdallani jääneet poimimatta tältä syksyltä. Toivottavasti luonto hoitaa osansa kylvöstä.
    Viimeiset urhokkaat perennat jatkavat vielä kukintaansa pihallamme, mutta paras hehku on jo auttamatta hiipunut.
    Kuulakasta ja rauhaisaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa toivon minäkin, ja ainakin mulla nuo tuliunikot ovat vuosi vuoden jälkeenkin hoitaneet hommansa hyvin, niitä putkahtelee joka paikasta. Syksyistä viikkoa myös sinne :)

      Poista