torstai 29. maaliskuuta 2012

Klapisavotan apulaiset


Eilisen vapaapäivän lomassa tuli tehtyä Papun kanssa metsälenkki ja yksi hyvin keväinen löydös,
kaunista työtä, ei voi muuta todeta. Ja ahkeroitu on kovasti, ei tarvitse mennä itse sahan kanssa heilumaan, sen kun vain traktorilla hinaa rungot klapitus plassille.











Itse urakoitsijaan emme työmaalla törmänneet..


Jossain ojan alajuoksulla on aloitettu rakennus puuhat :(

10 kommenttia:

  1. Siellä on ahkeroitu. Vuosia sitten seurailin keväisin mökillä majavien puuhia, moni insinööri voisi käydä ottamassa rakennusoppia talttahampailta. Varo kaatuvia puita : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahkeria ja fiksuja, ei voi kieltää. Opettavatkohan ne taitonsa jälkipolville vai tuleeko tietotaito jo syntymä lahjana ? Kuten esimerkiksi tuo että osaavat kaataa puun aina veden suuntaan, eikä vahingossa rojahda ranka metsään päin.

      Poista
  2. En ole koskaan onnistunut näkemään majavan kaatamaa puuta. Aikamoinen nakertaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Majavalla näkyy olevan leuoissa voimaa kuin metsurilla, nuokin koivut olivat jo tukkipuu koossa..

      Poista
  3. Hienoa työtä, tosiaan! Olisipa ollut hauska nähdä moista ahkerointia ihan paikan päällä. Mukavia kuvia, näin lähellä en ole oikeaa majavaa kyllä koskaan ollut...

    Ja Hanna, sinulle on blogissani pieni iloinen tunnustus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kanto on kuin puusepän sorvista..

      Kiitos tunnustuksesta, iloisena tulen sen noutamaan :)

      Poista
  4. Nuo majavan tekoset ovat jänniä, meillä on mökkinaapurina majava järven rannassa. Valtavan kokoisia puita se kaataa ja ilmeisesti käy tarpeen vaatiessa hakemassa niitä kauempaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkka rakentaja, luulempa että tietää vielä mitatkin joiksi puut katkoo jotta saa padon aikaiseksi.

      Poista
  5. Mä näin vasta viime keväänä ekaa kertaa isommassa mittakaavassa majavan tekosia ja on ne kyllä hurjia hommia. Kivat otokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaatuneista rungoista huomasin tämän uuden naapurini. Melko pienessä ajassa ( 1-2 pv) on saanut jo paljon aikaiseksi, pitäisi mennä ojan vartta vielä alemmas josko sieltä löytyisi ne rakennelmat..

      Poista