torstai 3. marraskuuta 2011

Syys puuhia marraskuussa



Ei ole vielä talven merkkejä näkynyt, mikä on saanut pihapuuhastelijan jättämään syys hommia hieman myöhäiselle tällä tontilla. Tänään kuitenkin kerkesin askaroimaan ulos, nuoret omenapuut saivat verkot ja rungonsuojat. Häkitin myös päärynä ja kirsikka puut vaikka tuntuisi jotta ne eivät maistu täkäläisille jäniksille, ajattelin silti varmistaa niidenkin rungot, sillä tiedä vaikka näin huonoina aikoina maistuisivat nekin.




Tässä verkon takana on peikonpähkinä, se alkaa olla jo mitoiltaan pitempi kuin tuo verkkon korkeus 1,2m.
Olen saanut tämän säilymään jo neljä vuotta joten toivon sillekin hyviä talvilepoja..







Kellarissa on säilytyksessä daalian juurakot paperikasseissa, lisäsin niille tuota kutterinpurua, kun muistan jostain lukeneeni jonkun niin tehneen. Tämä on nyt minun ensimmäinen juurakon säilytys kokeilu, keväällä nähdään onnistuiko.


Viiniköynnökset kuskasin jo tuonnen autotallin puolelle, vaikka olisivat vielä ilmojen puolesta menneet pihalla. Pakkasten tultua lisään vielä juurelle kuivaa turvetta ja naulaan tuohon seinään pakkaspeitteet.


Kasvihuone on tyhjennetty ruukuista ja kattoon ripustettu led-verkko..
Huh, kun tuli hyvä mieli kun sai puuhastella vaikka tuntuu ettei päivä noussut lainkaan..

Mukavaa Marraskuuta..







3 kommenttia:

  1. Minäkin ensikertaa kokeilen daaliaa kellarissa. Aikoinaan talvetin monta talvea prinsessaliljaa, joka talvetetaan samallalailla kuin daalia, ainakin ohjeen mukaan. Vein sen ruukussa kellariin, kun olin antanut mulla kuivahtaa.
    Nuo verkot pitäisi minunkin saada aikaseksi vielä taivutella. Toin verkon jo sisälle, jos se täällä tulis tehtyä. En millään saa muka nyt sitä aikaseksi.
    Mukavaa marraskuuta sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Onpa kiva pöllöveistos!

    Hienosti olet laittanut daaliat talvilevolle, kyllä niiden nyt kelpaa. Itse olen vähän laiska näissä syyspuuhissa, nostan vain ruukut sisään ja toivon juurakoiden selviävän talven yli. Jos eivät selviä, niin sitten uusia istuttelemaan... fiksumpaa olisi kyllä nähdä vähän vaivaa :)

    Autotalliisi mahtuu kyllä kasvi poikineen, wau...!

    VastaaPoista
  3. Multasormi, sama juttu täällä, jotenkin tuo talven venuminen saa jättämään hommia viimetinkaan, mutta kun saa vain draivin päälle niin kyllä taas kelpaa..

    Geranium, oli pakko kaivaa juurakot kun tuli laitettua niin suuriin ruukkuihin että en niitä olisi saanut kellariin kuljetettua ;) Ehkä ensi kesänä laitan pienempiin niin saan ne ilman kaiveluja säilytykseesn, (jos on jotain säilytettävää)..

    VastaaPoista