tiistai 20. joulukuuta 2011

Hyvän Joulun Toivotus






Kyllä se sieltä vain tuli tupaan,
ihan itsestään ja kutsumatta,
se Joulu..



" Joulu on taas riemuitkaa nyt...."

Viime joulun yöt olin yksin töissä,
ensinnä tuntui jotta voi tätä vääryyttä ja yksinäisyyttä, mutta pian se
alkoikin tuntua aika hienolta ja ainutlaatuiselta.
Sai kuunnella joulun yöiden radio-ohjelmia
ja ne kaikki laulut joita en ennen
ollut kuunnellut arjen tohinassa kuin
puolella korvalla, tuntuivat silloin pakkas öissä
jotenkin menevän perille ja sieluun saakka.



Silloin haaveilin kasvihuoneesta,
nyt tulevina jouluöinä taas
pääsen haaveilemaan kesästä ja siitä mitä
siellä kasvattaa kesällä 2012.




Haaveilla ihminen jaksaa taas pitkälle..




Lapsena aina ihmettelin että miksi isovanhemmilla oli aina niin ruma kuusi,
no kuulemma siksi että kuusi piti kaataa aina metsähoidollisesti.
Eli otettiin se rimpula toisen vahvemman vierestä jotta parempi
 sai lisää tilaa ja valoa kasvaa komeaksi tukkipuuksi.
Nyt tuntuu että nämä "rumat" kuuset on muodissa taas,
jotta olivatpa Mummu, Pappa, Mamma ja Taatu jo aikaansa edellä :)
ja minä tulen nyt perässä, no näin voi niitä
huoletta kaadella useampia.



Oikein ihanaa ja rauhallista
Joulua juuri Sinulle,
ja kiitos kaikille jotka
ovat tänne poikenneet,
palataan taas..

5 kommenttia:

  1. Kaunis joulutunnelma vallitsee luonasi. Oikein rauhaisaa joulun aikaa sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Kauniita joulukuvia ja -ajatuksia. Lämpöistä juhla-aikaa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Cheri ja Geranium, kiitos ja samoin oikein hyvää joulua. On ollut mukava saada kuluvana vuonna mukavia puutarha kavereita :)

    VastaaPoista
  4. Mukavia joulun välipäiviä ja loppuvuotta!

    VastaaPoista
  5. Samoin myös sinulle Multasormi..

    VastaaPoista