tiistai 15. toukokuuta 2012

Mä en ala..

Johtuneeko ilmaston muutoksesta vai mistä, mutta tuntuu jotta aina tuulee tai myrskyää. Eilenkin kasvihuone nitisi ja natisi uhkaavasti mutta onneksi pysyi vielä paikoillaan. Kaikki piha jutut pitää näemmä alkaa pultata perustuksiin kiinni, ei toivettakaan lehtien tapaisista kauniista piha sommitelmista tyynyineen ja kalusteineen. Ja miten käy pitkisi kasvavien kasvien kanssa ? Pitääkö aurinkgonkukat,  ukonhatut, liljat ja muut tukea yksitellen.

Olen jo reilun viikko sitten siirtänyt osan tomaatteja sunmuita kasvatuksia ( tai kasvatuskia)  torppaan kun alkavat jo tässä vaiheessa kaikenlaiset kipot sisällä riittä. Kylmästi vain lasin suojiin ilman hellää karasitusta, ihan hyvin näyttäisivät viihtyneen, pakkas öistä huolimatta.


Kasvattelen tomaatteja tuollaisissa 90 litran "muuraus saaveissa" , ensin laitan pohjalle salaojaksi palatuve pötköjä (ovat käytössä jo toistamiseen, syksyllä kuivattelin ne vain ensin) joita olen kerännyt turve suolta. Pötköjen päälle salaoja santaa niin jotta peittyvät ja sitten päälle yksi säkki mustaa multaa, sekaan sekoitan kourallisen kanankakkia ja taas päälle pari lapiollista santaa sekoittaen sen siihen pintamultaan. Sitten vain istutan taimet ja lisäilen multaa tarvittaessa, ja kun kate materiaalia alkaa tulla luonnosta lisään sitä aina viikoittain päälle. Viime vuonna tuli tällä menetelmällä avokuistilla hurja tomaatti sato ja nyt on ensi kertaa käytössä kasvihuone.


Yhteen astiaan olen laittanut 4 -6 tainta, riippuen lajista.


Peräseinällä koreissa kasvavat chilit..





.. joissa on jo kukkia :)



Innokkaana tuli laiteltua noita siemeniä keväällä hieman liikka, vaikka vara ei venettä kaada niin tila tuli kuitenkin vastaan, kun sain tuon torpan täyteen niin sisällä odotteli vielä suuri joukko omaa plassiansa. Niittasin avokuistin pakkspeitteillä ja istuttelin sinne neljä saavillista, mutta voi murrr, se eilinen myrsy repi irti kaikki peitteet ja katkoi tomaatin varret. Sin men kaikki kahdeksan Golden Nugettia ja toiset saman varran muita. No eiköhän näistä riitä tomaattia pöytään, pienesti silit harmittaa kun meni komiat taimet ja en nyt pääse maistelemaan noita lajeja..


Jostakin luin että pienepään murheeseen ja harmitukseen auttaa kun käy shoppailemassa Chanelia kosmetiikka osastolla, olin jo kokeilemassa reseptin vaikutusta kunnes päättelin että käytän kuitenkin puuteria sekä punaa sen kolme kertaa vuodessa ja vaihdoin purkit tilaukseen Kauppilasta. Nyt odotellaan postipoikaa, kännykkä piippasi viestiä jo Jouko Pukilta ja Pionien Kodista, että sellaisia punia tulossa tälläkertaa ;)

10 kommenttia:

  1. Onpas hyvät keksinnöt sulla. Turvepötköt + hiekka lämmittävät astioissa taimia kylminä öinä.
    Ja mä luulin, että mustamulta on liian raskasta tomaateille. Salaisuus voi olla siinä, että sulla on niin hyvät salaojitukset ja hiekkaa lisänä. Tätä tekis kyllä mieli matkia, nyt vain ei ole lähiaikoina asiaa turvesoiden lähelle. Milläs ne korvaisi hmm... ?

    Oootko sä törmännyt taimikasvatuksessa (ehkä malja)sieniin, joista mä kerron omassa blogissani ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turvepötköt olen kesällä kuivina noukkinut, ovat sitä samaa tavaraa jolla talvella poltetaan lämpölaitosten pannuissa, käteviä ovat tässäkin tarkoituksessa salaojina. Kesällä jos sttuu paikalle jossa on nevalla näitä kasoissa, kannatta kysy jos saa säkillisen, luultavammin lupa irtoaa.. Ja hyvät vinkit on tarkoitettu jakoon ;)

      Saman suuntainen juttu osui myös silmiin keväällä jostakin, mutta mie luotan tuohon mustaan multaan en ole oikein sitä parempaa pusseissa myytävää multaa vielä löytänyt. Ja hiekalla se sitten laimenee + mullan kulutus on vähäisempi ja hiekka on edullisempaa.

      Jännä juttu nuo sinun taimimullasta kasvaneet sienet, en ole vastaaviin ennen törmännyt. Olis mukava kuulla mistä lähteestä tulivat, mullasta vai siemenistä?

      Poista
  2. No voi röhkö tuota myrskyä, minkä teki! Onneksi sulla oli taimia varastossa, vaikka kyllä tuo varmasti harmittaa. On tosiaan ollut tuulta ihan koko vuoden edestä täälläkin, mun muovikennoinen pikku-Taimela on nitissyt ja natissut niin, että olen pelännyt sen lentävän kohta tiehensä.

    Mitä olet muuten mieltä, voisiko kompostoitua hevonkakkaa laittaa tomaattiruukkuun puutarhamullan jatkeeksi? En tiedä, minkä vahvuista tavaraa se on, kun mies toi sitä työpaikalleen pölähtäneeltä isännältä (jolta tosin on ostettu mainioita valkosipuleja viime syksynä, eli ihan luotettava myyjä mielestämme on).

    Kyllä ei sinua armoitetumpaa puutarhailijaa taida olla, kun kieltäydyit Chanelista ja päädyit Kauppilaan... Hauskaa, hyvä veto – ja varmasti tuo kesällä joka päivä iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehä se myrsky aavisti jotta ei yksi ihminen ja pieni koira tarvitse noin paljon tomaattia, ei vaisinkaan, ennen oli ennen ja nyt on nyt mutta silti tuntuu jotta nykyiset myrskyt aina täällä eikä vain syksyisin..
      Pidetään peukkuja jotta kaikki suomen kasvihuoneet pysyisivät paikoillaan !!!

      Kullä se ponin papana sopii varmasti tomateille yhtä hyvin kuin tuo puristettu kanan kakka, pitää vain olla hyvin kompostoitunutta, raakana on liian tujua tavaraa. Meillä kotona oli hevosia vielä viisivuotta sitten ja ihmiset hakivat näin keväisin aina lantaa peräkäryllä ja säkeillä, silloin se hieman huvitti.. Mutta ei enää, nyt minä tahtoisin sitä samaa tavaraa, vaan eipä ole enää omasta takaa :(
      Turvetta kuivikeena käyttävät ravitallit muuten myyvät tuon tavaran Biolaaneille ja Kekkilöille. Hienoa uutta bisnestä niille joilla ei ole omaa peltoa johon sitä laittaa. Ja onhan hevonkakki puhdas luonnon tuote, joten kyllä sillä lannoitettuja kasviksia uskaltaa syödä. Olen muuten ollut lapsena mansikan kerääjän tilalla jossa viljeltiin myös perunaa, mullan joukossa näin kuivia kikkareita ja muodosta päätelin minkä lajin lannoitteella niitä oli lannotettu, enpä ole sen koomin ko kasvattajan pottuja ostanut, että näinkin voi tapahtua..

      Just sitä minäkin ajattelin että pitempään sitä Kauppilan tilauksesta nauttii, vaikka joskus on ihana hypistellä jotakin ylellistä. Harvassa ne hetket kuitenkin ovat, ehkä kerran kymmenessä vuodessa..

      Poista
  3. Kyllä kunnon mullanmyllerrys kosmetiikkatuotteet voittaa mennen tullen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eipä tätä olisi vielä vähän aikaa sitten uskonut myöntäväni!! Ja puutarha päivän päätteksi saa naamalta pestä ilmaisen mutakylvyn jäänteen pois..

      Poista
  4. Kyllä tilauksesi lähtivät varmasti oikeaan paikkaan:)
    Minä kylvin tänä vuonna jokaista laatua tomaattia vain neljä siementä, joista kaksi pääsee kasvihuoneeseeni ja loput menee kavereille. Ja nytkin alkaa ikkunanalustat pullisteleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja toivottavsti löytävät myös :) Uskoisin jotta on pitempi ilo näistä kukista kuin yhdestä samalla rahalla hankitusta punasta, iloinen mieli ja puutarha uurastuksella aikaansaadut punaiset posket, ne ne parhaat kauneus vinkit on..
      Yritän suitsia iteni samaan ensi vuonna, josko sitä oppisi olemaan viisaampi. Ja nyt kun on kokeilussa monta lajia voi niistä karsia pois ne joista ei tykkää.

      Poista
  5. Tuulet ovat kyllä tosiaan olleet riesana. Minulla tuli yksi (onneksi vain yksi) daalia latvottua, kun tuuli pääsi kesken karaistumisen yllättämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ehdit ajoissa, harmitus olisi ollut iso jos kaikki olisi mennyt, ärsyttäviä nuo myrskyt..

      Poista