keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Yhtenä iltana


























torstai 9. toukokuuta 2013

Ensimmäiset istutukset




Mulla on ihana työpari, eilenkin hän käski mun lähteä puutarhuroimaan kun oli siihen sopiva keli. Yhtään en nyt pullikoinut vastaan vaan lampsein mullan ja ilon äärelle.

Daaliat sain multiin jo viikko takaperin, kaikki on vanhoja talvetuksia kellarista. Usko tosin meinasi loppua näiden kanssa, kaikki suuremmat ruukut, ämpäri ja kattilat tuli käyttöön, ensi keväänä näitä pitää jo jakaa, muutoin eivät mahdu minnekään. Autotallissa talvehtineet japanin vaahtera ja rungollinen valkoherukka ovat hengissä ja herukka intoutuu jo kukkimaan kasvarissa.





Pionien kodista tuli odotettu paketti, joka tosin oli matkan varrella tehnyt useamman kuperkeikan hyvistä nuoli tarroista huolimatta. Ko. tapauksen johdosta tuli pikkuisen hätä tuon istutuksen kanssa, suunniteltu uusi penkki kun on vielä vaiheessa, sopu sijaa antaa ja paikka aina löytyy parret mielessä lykin ne minne sain.


Paratiisin Taimitarhasta tarttui mukaan kaksi Midsummeria, mulle tuli mielle yhtymä näistä Midsomer Murders tv-sarjaan jossa on aina ihania puutarhoja.


Sisko toi myös Kauppilasta muutaman punahatun alun jotka sain heti istutettua. Sellaisen huomion olen nyt näiden kaikkien istutettujen alkujen kohdalla tehnyt jotta yhdessäkään ei ole ollut juuripaakkua, vaan kaikki ovat hajonneet ja sisältä paljastunut pieni pala juuren niskaa ilman minkäänlaisia hiusjuuriakaan..

Orvokeissa tosin oli sitten juuria purkit täynnä




Ja aih kun maistui limu illalla puutarha päivän päätteeksi hyvältä, Pioni lasista tietenkin !


torstai 2. toukokuuta 2013

Pienesti hereillä




Tervehdys pitkästä aikaa ! Kevät on saapunut tällekin tontille, tosin aika pienin merkein mutta sitäkin odotetuimmin.


Maasta pilkahtelee uusia ja vanhoja tuttavuuksia..




Tein kolme viikkoa yötä ja nyt yritän päästä kiinni puutarhan heräilyyn ja keretä lukemaan teidän ihania keväisiä juttujanne. Muutama uusi lukijakin on ilmestynyt :) ja tunnustus tupsahtanut, kiitos Teille, ne lämmittävät aina kevät auringon lailla !

Vappuna aloittelin yrttimaan tekoa vinssaamalla tuulen kaatamia mäntyjä, kyllä se tästä taas lähtee..